fbpx

Hallitsevatko pelot koirasi elämää?

syys 2, 2022 | Ajankohtaista | 0 Kommenttia

Miten auttaa pelkäävää koiraa?

 

Koiran hyvinvointiin vaikuttaa moni asia. Yksi niistä on arki ilman pelkoja. Ajoittainen pelkääminen ovat normaali asia, mutta ei ole normaalia pelätä koko ajan. Mitä enemmän ja useammin koira pelkää, sitä suurempi vaikutus peloilla on koiran kokonaishyvinvointiin.

 

Pelkäämistä, epävarmuutta, jännittämistä ja säikähdyksiä esiintyy niin koirien kuin ihmistenkin elämässä. Kukaan meistä ei onnistu elämään ilman, ettei joskus tulisi eteen asioita, jotka säikäyttävät. Tärkeää on kuitenkin, että pelot eivät hallitse päiviämme tai niistä ei ehdi palautua tarvittavaa aikaa.

 

Kaikkien koiranomistajien on syytä oppia tuntemaan koirien erilaiset tavat ilmentää pelkoa. Koirat kertovat meille elekielellään monin tavoin, jos niitä alkaa jännittämään. Ensimmäiset merkit siitä voivat olla hyvin hienovaraisia, kuten pään kääntämistä pois, kuonon nuolaisua, tassun nostamista ilmaan tai silmänvalkuaisten näkymistä. Omasta koirasta eleet on yleensä kohtuullisen helppoa oppia huomaamaan, kunhan elekielen tarkkailuun malttaa käyttää aikaa erilaisissa tilanteissa.

 

Mitä varhaisemmassa vaiheessa huomaat koirasi alkavan pelkäämään, sitä nopeammin pystyt auttamaan koiraa tilanteessa. Luottamuksen rakentamisen kannalta on tärkeää, että pyrimme aktiivisesti helpottamaan tilannetta niin, että aran koiran ei tarvitse pelätä. Jos kyse on vaikkapa vieraan koiran jännittämisestä, autamme oman koiramme kauemmas toisesta koirasta. Tai jos kyse on skeittilautojen pelkäämisestä, teemme suunnitelman siitä, miten pystymme pienin askelin harjoittelemaan skeittilaudat koiran mielestä vähemmän pelottaviksi.

 

Arka koira voi olla stressikierteessä

 

Pelot eivät koskaan saisi hallita koiran elämää. Päivittäiset pelkotilat ovat koiralle äärimmäinen stressitilanne, joka heikentää aina yksilön hyvinvointia. Jos koira kokee elämässään selvästi enemmän negatiivisia kuin positiivisia tunteita, on helppo ymmärtää, ettei sen elämänlaatu ole kohdallaan. Pahimmillaan peloista syntyy kierre, joka pahenee ajan kuluessa entisestään.

 

Meillä koiranomistajalla on aina vastuu siitä, että koiraystävämme elämä on laadukasta. Emme saisi sokeutua oman koiramme voinnille. Jokaisella koiralla tulee olla mahdollisuus toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan: esimerkiksi eri askellajeissa liikkumista, tutkimista, haistelua, sosiaalisuutta ja lepäämistä. Jos jonkin näistä toteutuminen estyy pelkojen takia, tai jos koira elää sellaisessa ympäristössä, jossa se joutuu päivittäin kohtaamaan pelottavia asioita, on syytä pysähtyä pohtimaan koiran tilannetta ja sen auttamista. Ei ole normaalia, että koira ei uskalla ulkoilla, liikkua asunnossa tai että se välttelee kaikkea sosiaalista kontaktia. Myös kaikki pienemmät, mutta usein toistuvat pelot vaikuttavat koiran hyvinvointiin heikentävästi.

 

Koulutuksen avulla voi helpottaa pelkoja

 

Monia pelkoja pystyy koulutuksen avulla helpottamaan. Vastaehdollistaminen ja siedättäminen ovat tavallisimmat koulutukselliset keinot, joilla itse pelkoja pyritään helpottamaan. Mutta ne eivät suinkaan ole ainoita keinoja. 

 

On erittäin tärkeää varmistaa koiran hyvä palautuminen pelottavista tilanteista ja tunnistaa se, miten palautumista pystytään edistämään. On myös oleellista miettiä koiran arkea kokonaisuutena: jos joku asia pelottaa, mitkä muut asiat tuovat koiran elämän positiivisia tunteita? Millä tavalla saisimme lisättyä niitä koiran elämään? Pelkotilojen muokkaamisen lisäksi on tärkeää tuoda koiran elämään vastapainoa koiran positiivisena pitämiä asioita lisäämällä. On myös huolehdittava siitä, että arjesta saa sellaisen, että pelkoa aiheuttavia asioita pystyy ainakin jossain määrin hallitsemaan. Koiran on saatava taukoa pelkäämisestä.

 

Joskus pelkotilojen takana voi olla myös kiputila. Siksi koiran terveydentilan selvittäminen kannattaa, sillä koulutuksessa päästään yleensä kunnolla eteenpäin vasta sitten, kun kiputilat on hoidettu. Ja kivut heikentävät tietysti myös merkittävästi koiran kokonaishyvinvointia.

 

Meillä Koirakoulu Ilossa on paljon kokemusta arkojen koirien auttamisesta. Jos koirasi arjessa on paljon pelottavia asioita, älä jää asian kanssa yksin! Lähde arkojen koirien kurssille tai varaa yksityiskäynti, jossa voimme paneutua tilanteeseenne yksityiskohtaisesti. Ongelmakoirakoulutuksessa tehdään koulutussuunnitelma, jota noudattamalla koiran pelkoja pyritään vähentämään ja sen elämänlaatua parantamaan.

Teksti: Laura Uotila

Seuraa meitä