fbpx

Katja Etelävirta

Minusta

Hei, nimeni on Katja Etelävirta ja olen viittä vaille valmis eläinkouluttaja. Opintoja olen suorittanut Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa, jossa olen suorittanut koulutusohjaajan opinnot sekä erikoistunut hajutyöskentelyn kouluttamiseen. Olen myös kouluttautunut Nosework ohjaajaksi.

Lapsesta saakka olen ollut äärimmäisen eläinrakas ja kotona on ollut aina, jos jonkinlaista vipeltäjää marsusta undulaattiin. Kesäisin minulla oli lisäksi onni saada hoitaa kanoja, lehmiä, sikoja ja hevosia, unohtamatta tietenkään muurahaisia ja muita pihapiirin mönkijöitä. Ensimmäinen koira tuli perheeseemme ollessani kuusivuotias.

Whippet-poitsu Vili oli harjoituskaverini, kun opiskelin Eläinkoulutuskeskuksessa. Rakas treenikaverini opetti minulle käytännössä kaiken sen, jota koulussa kävin teorian tasolla läpi. Vili nukkui pois viime kesänä, mutta innostus eläinkoulutusta kohtaan ei sammunut. Nyt tätä polkua kanssani kulkee pieni andalusian rottakoira Kirppu. Kirpun kanssa harjoittelemme pääasiassa hajutyöskentelyä sekä Do as I Do:ta, joka onkin lajina sellainen, mitä haluan kehittää jatkuvasti lisää.

Kouluttajana toivon ensisijaisesti pystyväni luomaan mukavan ja rennon ilmapiirin, jossa on mahdollisuus kokeilla ja oivaltaa. Tavoitteellisessakin harjoittelussa tärkeintä on iloinen mieli; se on paras kasvualusta uusien asioiden oppimiselle. Kun kiinnittää huomionsa hyviin asioihin ja vahvistaa niitä, oppiminen edistyy reippaasti ja jokaisesta treenistä jää positiivinen fiilis.