fbpx

Janita Riikonen

Minusta

Olen Janita, eläinkouluttaja. Omistan 2 bordercollieta, joista nuorempi muutti meille keväällä 2020. Perheessämme on myös avopuolisoni 5-vuotias shiba. Harrastamme aikuisen bordercollieni kanssa koirajuoksua sekä potkupyöräilyä. Kiinnostuin kouluttamisesta ensimmäisen oman koirani cirneco dell’Etna rotuisen Timonin myötä.

Timonin kanssa työstimme monenlaisia arjenhaasteita. Muun muassa vieraisiin koiriin liittyvää pelkoagressiivisuutta ja sisällä rauhoittumista. Haastava arki sai minussa aikaan palavan halun ottaa asioista selvää enemmän. Kysyin usein itseltäni miksi? Mikä saa koiran käyttäytymään tietyllä tavalla? Mitä voisin tehdä paremmin? Opin myöhemmin, miten tärkeää on ottaa huomioon koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi- ei pelkästään muokata näkyvää käyttäytymistä. Opin myös, etten ole ihmisenä ainut koiran käyttäytymiseen vaikuttava tekijä. Tällä hetkellä arjen taitoihin liittyvät asiat ovat erityisesti kiinnostukseni kohteena.

Janita Riikonen istuu metsässä kivellä kahden koiransa kanssa.

Vuosina 2018-2019 kävin käyttäytymistieteellisen kouluttajakoulutuksen Suomen Eläinkoulutuskeskuksella. Kuulun myös Eläinkouluttajakiltaan, joka on Eläinkoulutuskeskuksen koulutusohjelmista hyvin arvosanoin valmistuneiden eläinkouluttajien valtakunnallinen verkosto. Olen viime vuosina hakenut oppia myös monilta taitavilta kouluttajilta, niin verkkoluentojen kun käytännön koulutuspäivien muodossa. Vaikka koirat ovat tällä hetkellä koulutuksessa pääosassa, toivon pääseväni tulevaisuudessa työskentelemään laajemmin myös muiden eläinlajien parissa. Uskon että eri eläinlajien tunteminen tuo arvokasta näkökulmaa kaikkeen kouluttamiseen. Tavoitteenani on kouluttautua jatkuvasti lisää.

Arvoistani lyhyesti. Koiralähtöisyys on minulle tärkeää. Haluan olla koiralle aina mahdollisimman reilu. Omien haasteiden myötä olen havainnut, että ihmisiä ja koiria yhdistää ainakin yksi asia -molemmat haluavat tulla ymmärretyksi! Ajattelen että myötätuntoinen suhtautuminen auttaa meitä luomaan läheisemmän suhteen koiran kanssa. Vaikka on tärkeää, että koira osaa jokaisen omassa arjessa tarvittavia taitoja, on myös mielestäni olennaista, että luottamus pelaa molempiin suuntiin. Jokainen tunnistaa tämän varmasti myös ystävyyssuhteistaan. Aitoon ystävään voi luottaa myös vaikeina hetkinä. Toivon että ohjatessani erilaisten taitojen opettamista, välittyy myös aito kiinnostus koirakkoon tiiminä.