Agilityn pohjataidot pennuille

150,00 

Tämä kurssi soveltuu alle vuoden ikäisille pennuille, joiden kanssa on tavoitteena harrastaa agilitya.

Kurssilla harjoitellaan sellaisia pohjataitoja, joista on hyötyä silloin kun tavoitteena on harrastaa pennun kanssa agilitya. Harjoittelemme mm. erilaisia palkitsemistekniikoita, kehonhallintaa ja lämmittelyä, kohdetyöskentelyä sekä taukokäytöksiä.

Kurssilta saat hyvät pohjat lajin harrastamiseen. Samalla opit, miten kasvava pentu kannattaa ottaa huomioon harjoituksissa, jotta ne ovat sille kivoja ja turvallisia.

Kurssi soveltuu niin omaksi iloksi harrastamisen tai tavoitteellisemmankin harrastuksen pohjaksi.

Suosittelemme pentukurssin käymistä ennen kurssille tulemista, mutta tämä ei ole pakollista.

Kurssi on kerran viikossa, 5 kerran ajan.

Kurssille otetaan korkeintaan 4 koirakkoa.

Kursseilla meillä on käytössä sermit koirien välissä. Kurssimaksu on aina koirakohtainen ja kurssille voi tulla koiran koko perhe.

Vapaat paikat:
Su 29.10.-26.11., klo 11.30-12.15
150,00 

Varastossa

Kouluttajana eläintenkouluttaja (AT) Nanna Hämäläinen. Kurssi pidetään Oulunkylässä, osoitteessa Kylänvanhimmantie 29, Helsinki.
Ma 13.11.-11.12., klo 16.30-17.15
150,00 

Varastossa

Kouluttajana eläintenkouluttaja (AT) Nanna Hämäläinen. Kurssi pidetään osoitteessa Kylänvanhimmantie 29, Helsinki (Ogelin liikekeskus). Otamme kurssille max 4 koirakkoa.