Valitse sivu

Sini Helenius

Minusta

Olen valmistunut eläintenkouluttajaksi Taitotalosta alkuvuodesta 2021, eläinlajeina koira ja eläintarhaeläimet. Valmistumisen jälkeen työskentelin muutaman kuukauden trooppisissa taloissa, Korkeasaaren eläintarhassa. Aikaisemmin olen työskennellyt vuosia lemmikkieläinliikkeissä erilaisten eläinten ja asiakaspalvelun parissa. 

Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut eläimistä ja luonnosta sekä erityisesti siitä mitä eläimet ajattelevat ja tuntevat. Siksi päätin opiskella eläintenkouluttajaksi. Tällä hetkellä opiskelen myös biologiaa Helsingin yliopistossa, koska haluan oppia myös laajemmin käyttäytymisen evolutiivisesta taustasta.

Työssäni minulle tärkein arvo on eläinten hyvinvoinnin parantaminen. Eläinlähtöinen kouluttaminen on mahtava apuväline tässä, koska se auttaa sekä eläintä että ihmistä ymmärtämään toistensa tarpeita ja toiveita.

Omien koirieni kanssa harrastan pelastuskoiratoimintaa (tosin polkumme on tällä saralla aivan alussa) sekä hajutyöskentelyä. Tärkeintä on kuitenkin sujuva ja rento arki. 

Tällä hetkellä minulla on neljä koiraa: rescuetaustainen Fasu, paimensukuinen lapinkoira Vihtori sekä kaksi lapinporokoiraa, Pilkki ja Tilkku. Meillä asuu myös neljä rescuetaustaista kissaa: Ninni, Elli, Tahvo ja Luka.