Minna Rosendahl

Minusta

Olen Minna Rosendahl, Hyvinkäällä asuva eläintenkouluttaja. Suoritin eläintenhoitajan ammattitutkinnon vuonna 2018, eläinlajeina koira ja minisika.

Olen aina pitänyt eläimistä, eritoten koirista. Lapsena vietin kaikki kesät isovanhempien karjatilalla ja siellä sain auttaa lehmien ja sikojen hoidossa. Kotona minulla oli marsu ja kani. Ensimmäisen koiran, hovawartin, hankin vasta aikuisiällä. Tutustuin tähän hieman tuntemattomaan rotuun ystäväni hovawartien kautta ja rakastuin niiden luonteeseen ja ulkonäköön.

Minna Rosendahl koira sylissään.

Oma hovawartini olikin sitten paljon pehmeämpi ja arempi luonteeltaan kuin keskiverto hovawartin kuuluisi olla. Oman koiran tultua taloon kiinnostuin kouluttamaan myös muita koirakoita. Kouluttauduin ensin Kennelliiton koulutusohjaajaksi ja koulutin muutamissa koirakerhoissa. Oman koiran kanssa oli arjessa ongelmia ja yritin kouluttaa näitä ongelmia pois, hyvin usein menimme ojasta allikkoon. Koska homma ei näyttänyt etenevän, aloin miettimään toisenlaista lähestymistapaa koulutukseen ja silloin innostuin opiskelemaan koiran kouluttamista sekä oppimispsykologiaa.

Tuohon aikaan minulla ei ollut mahdollisuutta jatkokouluttaa itseäni, joten koirankouluttaja ammattina jäi vielä haaveeksi. Tein lähes 20 vuotta töitä sairaanhoitajana, kunnes 2016 tuli mahdollisuus lähteä opiskelemaan eläintenhoitajan ammattitutkintoa. Koulussa sain projektikoiran, puolustusvoimien saksanpaimenkoiran, joka muutti luokseni asumaan ja jolle opetin mm. tottelevaisuutta, hajuerottelua ja jäljestämistä.

Koulusta valmistuttuani lähdin Espanjaan vapaaehtoistyöhön Tail Torrox -nimiselle koiratarhalle. Siellä minun vastuullani oli koirien koulutus, mutta myös koirien terveydestä ja hygieniasta huolehtiminen sekä suomalaisten eläintenkouluttajaopiskelijoiden ohjaus. Tulin takaisin Suomeen helmikuussa 2019 ja mukanani tuli kaksi rescuekoiraa. Toinen on jo lähes 12-vuotias, joka tuli minulle viettämään eläkepäiviään. Toinen on nuori ja erittäin pelokas podenco, joka on todennäköisesti elänyt elämänsä ensimmäiset vuodet villinä. Tämän kanssa harjoittelemme vielä perusarkea, mutta ajatuksena on treenata koiran nenänkäyttöä tavalla tai toisella.
Olen Suomen eläintenkouluttajat ry:n jäsen ja koulutuksessa noudatan yhdistyksen eettisiä sääntöjä.

Koirakoulu Ilo

Yhdessä tekemisen iloa!

Maksutavat verkkokaupassa

© Koirakoulu Ilo 2020

Build by

Aurora Sohon logo.
×
×

Cart